Ruokapalvelut

Maukasta kotiruokaa Vuokatissa matkailijoille ja suurillekin ryhmille

Nauti hyvästä ruoasta kaikin aistein

Vuokatinrannan päärakennuksessa on tilaa yhteensä jopa 100 ruokailijalle. Tilan voi myös jakaa kahtia paljeovella. Ikkunasta avautuvaa kaunista Jäätiönlahden rantamaisemaa ihaillessa voi nauttia talon oman emännän ja keittiöväen valmistamista herkuista. Tilaa koristaa seinälle kiinnitetty suurikokoinen taiteilija Eeva Ryynäsen reliefi ”10 neitsyttä”.

Aamiainen noutopöydästä antaa terveellisen ja ravitsevan lähdön päivään. Valikoima on runsas ja monipuolinen.

 

Vuokatinrannan lounas

Lounasta tarjoillaan sekä majoittuville että muualta tuleville asiakkaille. Värikäs ja tuore salaattivalikoima alkuruokana, lämmin pääruoka ja jälkiruoka eivät jätä ketään nälkäiseksi.

Lounaamme on tarjolla niinä päivinä, jolloin Vuokatinrannassa on leiri- tai kurssitoimintaa. Tarjoamme lounasta ajoittain myös viikonloppuisin. Tarkistathan lounastarjonnan asiakaspalvelustamme p. 08 619 470.

Yli 10 hengen ryhmille pyydämme varaamaan pöydän etukäteen asiakaspalvelustamme.

Lounas 11,30 € / henkilö.

Kaikkiin lounaisiin kuuluu leipä, voi, vesi, maito ja kahvi.

 

Päiväkahvin/teen kera maistuu makea tai suolainen leivonnainen.

Ryhmämatkailijat voivat ennakkoon sovitusti koota aamiaisella päivän eväspakettinsa mukaan retkille ja palata takaisin nauttimaan päivällisestä lisukkeineen niin ikään noutopöydästä.

Vuokatinrannassa on myös mahdollista järjestää erilaisia kokouksia ja perhejuhlia. Tarjoamme teille mielellään toiveidenne mukaisesti koottuja ruokailuvaihtoehtoja.

Haluatko lisätietoa?

Lähetä meille viesti toiveistasi, niin saat tarjouksen!